KAIRISTEN KYLÄN HISTORIAA KESKIAJASTA UUTEEN AIKAAN

 

Kairisten kylä piispa Hemmingin omistukseen

Tammikuun 23 päivänä 1351 Turun piispa Hemming luovutti piispanistuimelle Kairisten ikuisen omistusoikeuden. Tällä, luultavasti Kaarinan kirkon vihkimisjuhlan yhteydessä tapahtuneella varsinaisen luovutuksen uudistuksella, hän halusi juhlistaa asiaa. Piispa oli aiemmin kirjeessään ilmoittanut hankkineensa Kairisten kylän saadakseen piispoille majapaikan tuomiokirkon läheisyydestä. Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika vahvisti tämän lahjoituksen ja verovapauden koko Kairisten kylään.

 

Kairisen siirtyminen piispalle oli alkanut panttikirjeestä vuodelta 1338, joka on vanhin kylästä säilynyt asiakirja. Siinä turkulainen porvari Fulko Skelga ilmoitti pantanneensa Kairisten 12- kuormaisen niityn Turun piispalle puolestatoista kiihtelyksestä (40 oravannahan nippu) "jousinahkoja". Panttauksen ehtona oli, että jos hän ei lunasta niittyä saman vuoden mikonpäivään mennessä, se jää piispalle, jonka tuli siinä tapauksessa antaa Fulkolle lisäkorvauksena kuusi markkaa. Niitty jäi ilmeisesti lunastamatta ja Hemming osti 200 markalla porvari Matias Skelgalta koko Kairisten talon.

 

Kairinen käskynhaltija Klaus Tottille

Kuningas Kustaa Vaasa lopetti voimakkain ottein kirkon omaisuuden kasvattamisen. Kirkkoreduktiossa 1571 palautettiin lähes kaikki maatilat kirkolta joko kruunulle tai yksityisille henkilöille. Kuningas läänitti Kairisen toistaiseksi "Perttelin parturi" nimiselle puoskarille. Läänitys oikeutti tilan hallintaan ja sen tuloihin korvauksena palveluksista. Kairisen tila siirtyi 1576 kruunulle myönnetyn velan panttina Suomen käskynhaltija Klaus Åkenpoika Tottille, jonka perikunta piti sitä hallussaan yli vuosisadan vaihteen. Talo vapautettiin myöhemmin maaverosta, jolloin siitä tuli ns. rälssitalo.

 

Talot rakennettiin tuolloin metsänpedoilta suojaan lähelle toisiaan. Näin voitiin paremmin hoitaa kylän eli jakokunnan yhteisiä alueita ja viljelyksiä. Sarkajaossa kylän pellot oli jaettu kapeina sarkoina viljelijöille vuorotellen, jolla taattiin viljelysmaiden ja niittyjen tasapuolisuus. Sarkojen leveys riippui siitä kuinka suuri osuus eli manttaali talolla oli koko kylästä. Kun asumusten ympärille raivattiin uusia peltoja kohosi rakennuksia lisää ja monitaloiset kylät muodostuivat tiheiksi viljelysten saartamiksi rakennusryhmiksi tontteineen.

 

Pihapiirit rakennettiin tavallisesti neliön muotoisiksi umpikartanoiksi. Niiden ulkopuolella oleva maa oli kyläläisten yhteinen "sikopiiri" aidattuine kaalimaineen ja humalistoineen. Siellä sijaitsivat talojen tuulimyllyt ja riihet sekä itsellisten mökit ja niiden peltotilkut. Sikopiirin aidan takaa alkoivat rintapellot ja yhteiset kylävainiot. Takamaalla kulki lehmikarja yhteisen paimenen hoidossa.

 

Kairinen Prinkkalan herralle ja leski Valborg Innamaalle

1600-luvun sotaisina aikoina kuningas tarvitsi aatelisten ja sotilaiden palveluksia. Niitä saadakseen kuningas Kaarle IX läänitti Kaarinankin tiloja uudelleen läänityssuhteiden katkettua. Mm. Turun piispa, kamreeri ja koulumestari saivat palkakseen Kaarinan tilojen verotuloja. Kuningas antoi 1611 Kristian Hannunpojalle, Prinkkalan herralle sotapalvelua vastaan myös Kairisten talojen verot sillä ehdolla että hän pitäisi neljää miestä ja hevosta varusteineen Liivinmaalla.

 

Henrik Innamaa oli 1500-luvulla äveriäs turkulainen kauppias. Hän toimi Kustaa Vaasan pojan, Juhana herttuan hovihankkijana ja pysyi hänelle uskollisena tämän kukistumisen jälkeenkin. Tämän seurauksena Innamaa menetti henkensä Juhanan veljen, kuningas Erik XIV:n kannattajien käsissä n. 1563.  Innamaan leski Valborg jatkoi miehensä perustaman kauppahuoneen toimintaa Turun mahtavimpana laivanvarustajana. Hänen laivansa kuljettivat tavaraa Itämeren satamiin ja hän kävi myös kauppaa maakunnassa.

 

Juhana III noustua kuninkaaksi Valborg Innamaa varusti Ruotsin armeijan joukkoja ja avusti kuningasta rahallisesti. Kruunu antoi hänelle rahojen vastineeksi 15 maatilan verotulot 1590. Vuonna 1619 Valborg Innamaasta tuli myös Kairisen tilan omistaja. Hän testamenttasi Kairisen tyttärensä Britan pojalle Heikki Erikinpojalle, joka oli talon isäntänä 1620-1639. Heikkiä seurasi talon isäntänä hänen poikansa Yrjö Heikinpoika, joka toimi Kaarinan kirkkoväärttinä.

 

Turun piispa Isak Rothovius sai 1641 kenraalikuvernööri Pietari Brahelta läänityksenä kaksi tilaa, Kairisen Kaarinasta ja Karjalaisen Merimaskusta. Kuningas Kristiina vahvisti 1645 nämä tilat Rothoviukselle hänen elinajakseen. Tila luvattiin Turun kaupungin pormestarin ja raadin palkkatilaksi piispan kuoleman jälkeen.  Piispa kuoli 1652, jolloin Kairisten isännyyttä Turun kaupungin lampuotina jatkoi oletettavasti Valbor Innamaan tyttären pojan poika Yrjö Heikinpoika. Hänen jälkeensä talon isäntänä mainitaan 1682 - 1703 hänen tyttärensä Margaretan puoliso Juho Eerikinpoika. Hän maksoi veroina kaupungille 3,5 tynnyriä viljaa, tynnyrin kauroja, 3 leiviskää voita, yhden sianpuolikkaan, lehmän ja kaksi lammasta.

 

Iso reduktio

Tyytymättömyys valtion taloudenhoitoon kasvoi 1650-luvulla, koska suurin osa veroista pysyi aateliston hallussa. Vuonna 1683 Kaarte IX sai valtiopäiviltä oikeuden ns. isoon reduktioon, jossa aatelisto menetti vero-oikeutensa ja useimpien tilojen verovapauden.

 

Uuden vuosisadan myötä Kairinen sai uudet viljelijät. Sitä isännöi 1704-1742 Per Fransson Kairinen ( 1670 - 1740 ) puolisonsa Brita Jöransdotterin kanssa (1669-1760). Heidän 1704 syntynyt poikansa Mårten ja viisi vuotta nuorempi veli Erik jatkoivat talonpitoa.

 

Matts Mårtensonista Ylitalon isäntä

Mårten meni naimisiin Walborg Jacobsdotterin kanssa (os. Kalkkila). Heidän vanhin poikansa Anders Mårtensson ( s. 1730 ) jatkoi talonpitoa, mutta hänen kuoltuaan vain 31-vuotiaana veli Matts Mårtenssonista ( 1745 - 1812 ) tuli isäntä. Hänen isännöimästään talosta tuli Ylitalo ja hän otti Ylitalon myös nimekseen. Matts Mårtensonilla ei ollut jälkeläisiä.

 

Vanhat, eronsaaneet ruotusotamiehet ja ratsumiehet asuivat torpissa ja elättivät itseään niitynvartijoina.  Juho Qvick teki Kairisten isännän Matts Mårtenssonin kanssa seuraavan sopimuksen:

 

"Että minä Matthias Mårtenpoika Cairisise annan tämän Johan Qvickin raketa torpan minun maani päälle ja myös peldomaata tähdä ruvis kylvöx kahdenkymmenän kapan maan, jonga minä aidotan itze ensin minun nijtuni kansa yhten aitan johon hän itze pane väli aidan ettei minu ja hänen eläimensä pääse hänen maansa päälle ja että hän katso minun nijtuni pärän ja myös pane aidan johon minä itze vädän tygö riut ja seipät ja minä annan hännelle vähän nijtu maata"

 

Eric Mårtensonista Alitalon isäntä

Mårtenin veli Eric ( 1709 - 1774 ) avioitui 1751 Maria Henriksdotterin kanssa (1731 - 1791). He isännöivät Kairisen Alitaloa. Ericillä ja Marialla oli viisi lasta, joista 1761 syntynyt esikoinen kastettiin isänsä mukaan Ericiksi. Hän solmi avioliiton Vappu Erikintyttären kanssa. Tästä liitosta syntyi kuusi lasta, joista yksi sai nimen Ulriika ( 1794 - 1864 ). Hänestä tuli myöhemmin Ylitalon emäntä.

 

Maanviljelyksen kehitys oli pitkään ollut pysähdyksissä. 1700-luvulla tavoitteena olikin maataloustuotannon kasvattaminen. Isojakokysymys oli pohdittavana useilla valtiopäivillä. Sen mukaan talonpojille tuli antaa pellot ja niityt niin suurina lohkoina, että ne kannatti aidata. Myös metsien yhteisomistuksesta tuli luopua. Vuonna 1762 Suomi sai isojakoasetuksen ja 1775 uuden asetuksen, joka määritteli lohkojen määrät ja jakoperusteet.  Isojako toimitettiin Kairisten kylässä 1793. Jokipelto, Turun puoleinen pelto sekä Pikanderin ja Lindblomin Torpanmaat, Uusnaapurin ja Pässilän pellot jaettiin Alitalon ja Ylitalon isäntien kesken.

 

​​​​​​​​​​​Juho Antinpoika muutti 24-vuotiaana Kairisten Ylitaloon Kaarinaan vuonna 1813 Kauselan Vähätalosta. Suomi oli tuolloin Venäjän keisarikunnan autonominen osa, Suomen suuriruhtinaanmaa, jota hallitsi keisari Aleksanteri I. Juhon isä oli kuollut edellisenä vuonna ja Juhon mukana muuttivat hänen leskeksi jäänyt äitinsä Liisa Ingman ja sisaret Liisa ja Maria sekä veli Antti. Kaarinassa Juho Antinpoika toimi arvostettuna lautamiehenä ja kuudennusmiehenä eli seurakunnan luottamusmiehenä. Hänet vihittiin Maria Churbergin kanssa, mutta tämä liitto päättyi lapsettomana vaimon kuolemaan muutaman vuoden kuluttua. Toisen kerran Juho vihittiin Kairisen Alitalon tyttären Ulriika Eerikintyttären kanssa 1819. Heille syntyi seitsemän lasta, Ulriika 1820, Juho eli Jussi 1822, Sofia 1824, Antti 1827, Albertiina 1829, Adolf 1835 ja Erik 1838. Lapsista vanhin poika Jussi ja hänen pikkuveljensä Antti jatkoivat aikuisiksi kasvettuaan talon pitoa Kairisten Ylitalossa Antin toimiessa isäntänä. Jussista tuli aikanaan äitini ja Martan isoisä.

 

Lähteitä:

Kaarinan pitäjän historiaa, osa I Ella Kivikoski ja Aulis Oja, osa II ja III Kerttu Innamaa,  Turku 1981, Kaarinan historiatoimikunta.